Mikä on osakeyhtiölaki?
Osakeyhtiölaki on laaja lakikokonaisuus, jossa määritellään tarkasti muun muassa osakeyhtiön perustamisen, toiminnan, päätöksenteon ja purkamisen säännöksistä.
Ennen osakeyhtiön perustamista kannattaakin ehdottomasti tutustua tarkemmin lakiin ja sen pääkohtiin, jotta välttyy ikäviltä yllätyksiltä.
Autamme mielellämme osakeyhtiön toimintaan liittyvissä kysymyksissä aina osakeyhtiön perustamisesta lähtien.
Ota vain rohkeasti yhteyttä tiimiimme, niin sovitaan yhdessä, miten voimme tukea sinua eteenpäin.
Lisätietoa palvelustamme löydät myös täältä: Kirjanpitopalvelumme
Osakeyhtiölain luvut ja niiden pääteemat
Ohessa käymme tarkemmin läpi osakeyhtiölain lukuja ja niiden pääteemoja. Tarkat ohjeistukset voit tarkistaa vaivattomasti alla olevien linkkien kautta, josta pääset heti oikeaan lukuun.
- 1 luku – Osakeyhtiön toiminnan keskeiset periaatteet ja lain soveltaminen
Osakeyhtiölain ensimmäisessä luvussa käydään tarkemmin läpi osakeyhtiön toiminnan keskeisiä periaatteita sekä lain soveltamisen pääsääntöä. Osakeyhtiölakia sovelletaan siis lähtökohtaisesti kaikkiin Suomen lain mukaisesti perustettuihin osakeyhtiöihin Suomessa.
Tutusta lukuun tarkemmin täällä.
- 2 luku – Osakeyhtiön perustaminen
Osakeyhtiön perustamiseen liittyvät tarkentavat määräykset löytyvät lain toisesta luvusta, joka löytyy täältä.
Mikäli olet perustamassa osakeyhtiötä, niin suosittelemme tutustumaan ohjeisiimme oheisella sivulla: Osakeyhtiön perustaminen
- 3 luku – Osakkeet
Osakeyhtiölain kolmannessa luvussa määritellään tarkemmin osakkeisiin liittyvästä lainsäädännöstä. Esimerkiksi niiden hankinnasta, äänivallasta kuin niiden luovuttamisestakin.
Lukuun pääset suoraan täältä.
- 5 luku – Yhtiökokous
Viides luku käsittelee yhtiökokouksen sisältöä, toimivaltaa, osallistumista jne.
Lukuun pääset tästä.
- 6 luku – Osakeyhtiön johto ja edustaminen
Kuka voi edustaa osakeyhtiötä ja millä säännöin? Entä miten osakeyhtiön johto tulisi valita ja minkälaisia rooleja täytyy nimetä?
Niihin voi tutustua tarkemmin kuudennessa luvussa, joka löytyy täältä.
- 7 luku – Tilintarkastus ja erityinen tarkastus
Kuka valitsee tilintarkastajan? Tähän ja muuhun tilintarkastukseen liittyviin määräyksiin keskitytään luvussa 7, joka löytyy täältä.
- 8 luku – Oma pääoma, tilinpäätös, toimintakertomus ja konserni
Kahdeksannessa luvussa tarkastellaan omaa pääomaa ja sen jakautumista eri muotoihin, tilinpäätöstä, toimintakertomusta ja konsernia.
- 9 luku – Osakeanti
Mikä on osakeanti ja miten se tulee toteuttaa? Osakeyhtiölain yhdeksäs luku vastaa muun muassa niihin kysymyksiin.
- 10 luku – Optio- ja muut erityiset oikeudet osakkeisiin
Tarkempaa ohjeistusta esimerkiksi optioista sekä muista erityisoikeuksista osakkeiden osalta luvussa 10.
- 11 luku – Osakepääoman korottaminen
Miten osakepääomaa voi korottaa? Tutustu tarkemmin lukuun 11.
- 12 luku – Pääomalaina
Luku 12 käsittelee pääomalainaa.
- 13 luku – Varojen jakaminen
Miten osakeyhtiön varoja voi jakaa? Tästä teemasta tarkemmin luvussa 13.
- 14 luku – Osakepääoman alentaminen
Osakepääoman alentamiseen liittyvät ohjeistukset löytyvät luvusta 14.
- 15 luku – Yhtiön omat osakkeet
Miten yhtiön omien osakkeiden kanssa tulisi menetellä eri tilanteissa? Luku 15 määrittelee tarkat määräykset tämän teeman osalta.
- 16 luku – Sulautuminen
Miten osakeyhtiön sulautuminen tulee toteuttaa lain mukaan? Tästä asiasta tarkemmin luvussa 16.
- 17 luku – Jakautuminen
Miten osakeyhtiö voi jakautua ja mitä silloin tapahtuu varoille ja veloille? Osakeyhtiölain luku 17 vastaa tähän kysymykseen.
- 18 luku – Vähemmistöosakkeiden lunastaminen
Miten vähemmistöosakkeiden lunastaminen tulee toteuttaa? Luku 18 tarkentaa tätä asiaa.
- 19 luku – Yritysmuodon muuttaminen
Miten yritysmuotoa voidaan muuttaa ja mitä se vaatii osakeyhtiöltä? Lue lisää täältä.
- 20 luku – Yhtiön purkaminen
Miten osakeyhtiö purkautuu? Luku 20 käy tätä asiaa tarkemmin läpi.
- 21 luku – Päätöksen moite
Miten päätöksiä voi moittia ja mitä siitä aiheutuu? Tutustu tarkemmin lukuun 25.
- 22 luku – Vahingonkorvaus
Luku 22 sisältää vahingonkorvauksiin liittyviä määräyksiä.
- 23 luku – Vaikutusvallan väärinkäyttöön perustuva lunastusvelvollisuus ja yhtiön purkaminen
Luku 23 löytyy täältä.
- 24 luku – Riitojen ratkaiseminen
Miten riidat osakeyhtiössä tulisi ratkaista? Lue tarkemmin tästä luvussa 24.
- 25 luku – Rangaistussäännökset
Luku 25 sisältää tietoa rangaistussäädönnöksistä.
- 26 luku – Voimaantulo
Osakeyhtiölain viimeisessä luvussa määritellään se, miten laki on tullut voimaan.
Tutustu myös muihin tietosivuihimme osakeyhtiöstä
Mistä osakeyhtiölaki löytyy kokonaisuudessaan?
Osakeyhtiölain muutokset 2019
Osakeyhtilakiin tehtiin muutoksia kesäkuussa 2019 ja muutokset koskivat muun muassa seuraavia teemoja:
- Lähipiiriä ja lähipiiriliiketoimia
- Pörssiyhtiön lähipiiriä
- Pörssiyhtiön palkitsemiseen liittyviä asioita ja raportointia
- Esteellisyyttä pörssiyhtiön yhtiökokouksen ja hallituksen päätöksenteossa
- Pörssiyhtiön hallituksen jäsenten palkitsemista.
Kuten esimerkeistä näkee, muutokset koskivat paljon pörssiyhtiöitä ja siten lisäsivätkin melkolailla näiden yhtiöiden sääntelyä monin paikoin.