Tällä sivulla tutustumme yrityksen toiseen kulutyyppiin, josta käytetään nimitystä muuttuvat kulut. Käymme tarkemmin läpi muun muassa sitä, mitä muuttuviin kuluihin tyypillisesti kuuluu ja miten muuttuvien kulujen määrän voi vaikuttaa.

Mitä tarkoittaa muuttuvat kulut?

Ennen kuin mietitään mitä muuttuvat kulut tarkoittavat, on hyvä selventää mitä termillä ”kulu” tarkoitetaan. Yleisesti ottaen kuluilla tarkoitetaan yrityksen tai yksityistalouden sellaisia menoja, joita tehdään kasvattaakseen toimintaansa tai ylipäänsä vaikka vain ylläpitämään toimintaa samanlaisena.

Muuttuvat kulut ovat nimensä mukaisesti kuluja, joiden määrä muuttuu tuotannon tai myynnin muuttuessa. Jos siis tuotannon määrät nousevat, niin myös muuttuvien kulujen määrä nousee sekä vastaavasti toisinpäin tuotantomäärien laskiessa.

Mitä muuttuviin kuluihin kuuluu?

Kuten edellisen kappaleen tekstistä voi päätellä, muuttuviin kuluihin lasketaan siis esimerkiksi tuotannossa käytettyjä kulueriä. Tällaisia ovat esimerkiksi raaka-aineet, joita käytetään tietyn tuotteen valmistuksessa.

Esimerkkeinä eri toimialoista voidaan käydä läpi vaikka ravintolatoiminnasta, jossa muuttuviin kuluihin sisältyy esimerkiksi ruoka-annoksiin menevät raaka-aineet, mahdolliset pakkauskulut, kertakäyttöasiat tms. Yhteistä kaikille näille kuluille on se, että niiden määrä on suoraan suhteessa myytyihin ruoka-annoksiin.

Toisena esimerkkinä voidaan tutustua vaikkapa autoteollisuuteen, jossa muuttuvia kuluja ovat auton osien valmistus, kokoonpanotyöt ja valmiiden autojen rahtikustannukset. Nämä kaikki ovat yhteydessä siihen, kuinka paljon autoja myydään.

Miten pienentää muuttuvia kuluja?

Kuten aiemmin kerroimme, muuttuvat kulut ovat suhteessa myytyihin tuotteisiin tai palveluun. Näin ollen muuttuvien kulujen määrän arviointia ja kehityskohteiden löytämistä on tehtävä analysoimalla esimerkiksi tuotteen valmistusta. Jos mietitään asiaa esimerkiksi ravintola-alan esimerkin valossa, niin muuttuvien kustannusten osalta kriittistä on pyrkiä minimoimaan esimerkiksi raaka-ainekustannukset. Monesti asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, koska tietyt raaka-aineet saattavat mahdollistaa tietyn tason myynnissä ja muuttamalla raaka-aineiden lähdettä, voi tällä olla vaikutusta myyntiin.

Erilaisten tuotantoprosessien sisältö löytyy kuitenkin melko helposti kehityskohteita, joiden avulla valmistuskustannuksia pystytään usein pienentämään.

Muuttuvat kulut ja kiinteät kulut kirjanpidossa

Tällä sivulla olemme tutustuneet muuttuviin kuluihin mutta yrityksellä on lisäksi myös sellaisia kuluja, jotka eivät ole suoraan sidoksissa tiettyihin tuotannon tai myynnin määrien muutoksiin. Näitä kuluja kutsutaan nimeltään kiinteiksi kuluiksi.

Molemmat kulut eritellään erikseen tuloslaskelmaan, josta niiden tasot eri aikajaksoissa on helppo nähdä.

 

Lue lisää kirjanpidosta

Voimmeko tehdä tarjouksen kirjanpitopalvelustamme?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.