Oletko törmännyt termiin Yel mutta et tiedä mitä se tarkoittaa? Tällä sivulla käymme aihetta tarkemmin läpi yleisimpien saamiemme kysymysten kautta.
Mikä on YEL?
Lyhenne YEL tarkoittaa yrittäjän eläkevakuutusta.
YEL maksun suuruus
Koska vakuutuksen suuruuteen vaikuttaa muutamat eri asiat, on helpointa arvioida tulevaa maksua käyttämällä valmiita laskureita.
Nopea ja helppokäyttöinen laskuri löytyy esimerkiksi täältä.
YEL alaraja
yrittäjän eläkejärjestelmään on lain mukaan osallistuttava, mikäli työtulo ylittää vuosittain tarkastettavan alarajan määrän. Vuonna 2022 YEL alaraja on suuruudeltaan 8 261,71 euroa vuodessa.
Alaraja tarkistetaan vuosittain Sosiaali – ja terveysministeriön toimesta.
YEL työtulo
Työtulolla tarkoitetaan yrittäjän työpanoksen euromääräistä arvoa, joka toimii yrittäjän eläkemaksun laskennan pohjana. Työtulon tulee olla ns. totuudenmukainen eli vastata työkorvausta, jonka saisit vastaavasta työstä toisella työnantajalla oman osaamisesi ja kokemuksesi perusteella.
Työtulon osalta on myös mahdollista saada joustoja, mikäli työtulo vaihtelee paljon vuosien välillä.
Lisätietoa tästä löytyy esimerkiksi täältä.
Alkavan yrittäjän YEL
Moni alkava yrittäjä pohtii, että kuinka nopeasti yrittäjän eläkevvakuutus tulee ottaa? Lähtökohtaisesti vakuutus tulisi ottaa heti yritystoiminnan alkamisen yhteydessä mutta viimeistään kuuden kuukauden kuluttua.
Alkava yrittäjä saa yrittäjän eläkevakuutukseen myös pientä huojennusta ensimmäisen 48 kk ajan.
Lisätietoa löytyy täältä.
YEL velvollisuus
YEL velvollisuuteen liittyy muutamia ehtoja, joiden täytyttyä yrittäjän eläkevakuutus on lain mukaisesti pakko ottaa.
Ensimmäinen ehto liittyy jo aiemminkin mainitsemaamme alarajaan, jonka suuruus tarkistetaan joka vuosi ja tänä vuonna se on suuruudeltaan 8 261,71 euroa.
Toinen ehto liittyy yrittäjän ikään. Yrittäjää ei velvoiteta ottamaan vakuutusta, mikäli hän on iältään alle 18-vuotias tai vastaavasti yli 69-vuotias. Toisaalta myös, mikäli saat jo kokoaikaista vanhuuseläkettä ja saat samalla yrittäjätoiminnan tuloa, ei yrittäjän eläkevakuuttaminen ole pakollista.
YEL laskuri
Laskurin avulla voit arvioida tarkemmin vakuutusmaksujen suuruus. Sinun tulee vain lisätä arvioitu työtulosi ja laskuri avaa tarkemmin yrittäjän eläkemaksujen osuuden.
Toimivan laskurin löydät täältä.
Kevytyrittäjä YEL
Myös kevytyrittäjä on velvollinen ottamaan yrittäjän eläkevakuutuksen, mikäli lain mukaiset vähimmäisehdot toteutuvat.
Yrittäjän eläkelaki
Yrittäjän eläkelaki sisältää tarkasti määräykset edellä mainituista asioista ja laki onkin luettavissa kokonaisuudessaan täältä.