Mikä on lahjaverolaskuri ja miten voin hyödyntää sitä suunnitellessani lahjaverotusta tai laskiessani jo tehdyn lahjoituksen verovaikutuksia?
Esimerkiksi näihin ja muihin lahjaveron laskemiseen liittyviin kysymyksiin saat apua tältä sivulta. Tällä sivulla tutustumme siis tarkemmin lahjaverolaskuriin ja sen käyttöön. Lisäksi käymme aluksi läpi myös lyhyesti lahjaveron ja sen laskemiseen vaikuttavat seikat.
Mikä on lahjaverolaskuri?
Aluksi on hyvä aloittaa siitä, että selvitetään mikä on lahjaverolaskuri?
Lahjaverolaskuri on siis helppokäyttöinen apuväline lahjaveron arviointiin ja laskemiseen. Se laskee lahjaveron alustavan suuruuden, joka helpottaa suunnittelemaan mahdollisen lahjan antamista ja samalla mahdollistaa näkyvyyden siihen, minkälaista veroa voi tulla maksettavaksi.
Lahjaveron laskeminen käytännössä
Lahjaverolaskurin käyttö on hyvin yksinkertaista ja nopeaa. Sinun tulee vain tietää laskennassa käytettävän lahjan arvo euroina sekä lisäksi lopullisen arviotuloksen saamiseksi sinun tulee tietää se, mihin lahjaveron luokkaan mahdollinen lahjan saaja kuuluu.
Lahjaverotuksessa on siis kaksi (2) erilaista veroluokkaa, jotka ovat tiivistetysti seuraavat:
- Veroluokka 1
- Ensimmäiseen veroluokkaan kuuluvat lähimmät sukulaiset ja perheenjäsenet muun muassa puolisot, lapset, lapsenlapset jne.
- Veroluokka 2
- Toiseen veroluokkaan kuuluvat puolestaan ystävät tai muut perheen ja suvun ulkopuoliset henkilöt
Lahjan arvostuksen osalta on tärkeää huomioida verohallinnon ohjeistukset arvon määrityksestä, jotta laskurista saatu tulos olisi mahdollisimman lähellä oikeaa. Lisätietoa lahjan arvon määrityksestä löytyy verohallinon ohjeista täältä.
Mistä löydän lahjaverolaskurin?
Verohallinnon ylläpitämä luotettava lahjaverolaskuri löytyy täältä.
Lahjaverolaskurin käyttö
Vaikka lahjaveron laskemisessa ja arvioimisessa on monia vaiheita ei enää itse laskurin käyttövaiheessa joudu tutustumaan monimutkaisiin ohjeistukseen vaan itseasiassa juuri päinvastoin. Tämä johtuu siitä, että itse lahjaverolaskurin käyttäminen onnistuu nopeasti ja vaivattomasti seuraavilla ohjeilla:
- Täytä lahjan arvon kenttään lahjan arvo euroina
- Saat vastaukseksi merkitsemäsi lahjan verovaikutuksen veroluokassa 1 sekä veroluokassa 2.
Saadaksesi luotettavan tiedon laskurista, tulee kuitenkin olla erityisen tarkkana varsinaisen lahjan arvon määrityksessä. Lisätietoa lahjan arvon määrityksestä löytyy verohallinon ohjeista täältä.
Kenelle lahjaverolaskuri soveltuu?
Lahjaverolaskurilla voi helposti laskea tietystä lahjasta saadun lahjaveron suuruuden ja sitä kautta tehdä päätöksiä erilaisten lahjoitusten osalta. On kuitenkin tärkeä huomioida, että laskuri antaa vain suuntaa antavia arvioita annettujen tietojen perusteella huomioimatta muita mahdollisia verotukseen vaikuttavia seikkoja.
Mitä lahjaverolaskuri ei huomioi?
On tärkeä muistaa, että lahjaveron määrään vaikuttaa kaikki kuluneen 3 vuoden aikana saamasi lahjat samalta lahjoittajalta. Mikäli ei huomioi näitä asioista laskelmissasi ja arvioissa, ei laskurista tuloksena saatu arvio vastaa todellisuutta.