Uusi perustettu yritys kohtaa heti ensimmäisestä päivästä alkaen monta velvollisuutta ja päätöstä vaativaa asiaa, joista yksi on pakollisten kirjanpitovelvoitteiden täyttäminen.
Kohtaamme päivittäin paljon uusia yrittäjiä ja he kaikki pohtivat samoja kysymyksiä, joista yleisimpiä käymmekin tällä sivulla läpi.
Milloin yrityksen tulee aloittaa kirjanpito?
Kirjanpitovelvollisuus käynnistyy heti yrityksen perustamisen jälkeen. Hyvin tyypillistähän on, että toiminta käynnistää hiljalleen kasvaen, mutta moni ajoittaa perustamisen kustannukset kuitenkin lähelle varsinaisen toiminnan käynnistymistä. Näin ollen yritykselle syntyy usein alusta alkaen esimerkiksi ensimmäisiä hankinnoista johtuvia tositteita ja kirjanpidon tapahtumia.
Suosittelemmekin, että päätös tilitoimiston valinnasta ja yhteistyö kirjanpitokumppanin kanssa aloitetaan heti yrityksen perustamisen jälkeen. Ellei asiakas sitten kaipaa jo apua yrityksen perustamiseen liittyvissä toimissa ja asiakirjojen laatimisissa.
Voiko alkava yritys tehdä kirjanpidon itse?
Tämä on hyvin tyypillinen kysymys ja suosittelemmekin aina, että tässä kohtaa jokainen yrittäjä pohtii myös omaa ajankäyttöään sekä asiantuntemustaan.
On mahdollista, että yrittäjä pystyy tekemään kirjanpidon itse, mutta asiakkaamme usein valitsevat kuitenkin ulkoistamisen näiden palveluiden osalta. Tämä johtuu siitä, että tilitoimistolla on usein sellaista tietoa ja osaamista, jota yrittäjä ei välttämättä osaa kysyäkään yritystaipaleen alkumetreillä. Samoin myös esimerkiksi erilaiset poikkeustilanteet tai uudet asiat saattavat aiheuttaa virheitä yrittäjän itse tekemässä kirjanpidossa ja näin ollen on monesti kokonaiskustannusten sekä ajankäytön suhteen edullisempaa ulkoistaa kirjanpito ammattilaiselle ja keskittyä itse oman ydinosaamisen eli yrityksen liiketoiminnan käytännön arjen pyörittämiseen.
Alkavan yrityksen tilitoimisto
Olemme erikoistuneet alkavien yritysten kirjanpitoon ja siksi olemmekin laatineet kuukausipalvelun, jonka avulla uudet yrittäjät saavat hoidettua pakolliset kirjanpidon velvoitteet mutta myös ennen kaikkea saavat tarvitsemaansa tukea vuoden jokaisena arkipäivänä.
Kysymys voi liittyä niin verotukseen, yrityksen dokumentteihin kuin vaikkapa ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen ja palkanmaksuun liittyen.
Ota rohkeasti yhteyttä, niin käydään tarkemmin läpi tilanteesi ja tarpeesi!
Lue myös: Palkka, Nettopalkka, bruttopalkka,palkan suuruus