Vuosilomat, talviloma, kesäloma ja monia muita lomatermejä, joista puhutaan ja kysytään usein lisätietoa. Tällä sivulla tutustumme tarkemmin termiin talviloma ja selvitämme syvemmin mihin lakiin ja määräyksiin talvilomaksi kutsuttujen vuosilomapäivien kertyminen perustuu, kuinka paljon sitä kertyy ja milloin se tulee pitää?
Nämä ovat esimerkkejä niistä oleellisen tärkeistä asioista, jotka pitää selvittää ja opetella, ennen kuin palkkaa ensimmäistä työntekijää yritykseen. Samalla tavalla työntekijän on hyvä tietää omat oikeutensa työsuhteen aikana voidakseen varmistua siitä, että kaikki hänelle kuuluvat oikeudet toteutuvat lain määrittelemällä tavalla.
Milloin on talviloma?
Termiä talviloma käytetään kuvaamaan niitä vuosilomalain mukaisia vuosilomapäiviä, jotka sijoittuvat niin sanotun kesälomakauden ulkopuolelle eli aikavälille lokakuu – helmikuu (tarkemmin määritellen välille 1.10-28.2).
Miten pitkään talviloma kestää?
Kuten edellisessä kappaleessa kerroimme, kesäloma tulee lain mukaan pitää aikavälillä 2.5 – 30.9 eli kesäloman tulisi lähtökohtaisesti päättyä syyskuun loppuun mennessä. Kesälomakaudella tulee pitää 24 arkipäivää lomia ja loput mahdollisesti kertyneet lomapäivät, joista käytetään termiä talviloma, voidaan pitää lomakauden ulkopuolella.
Paljonko talvilomaa kertyy?
Vuosilomien kertymisestä säädetään erikseen vuosilomalaissa, jossa määritellään vuosilomien kertymissäännöt perustuen työsuhteen pituuteen. Lomakertymään vaikuttaa se, kuinka kauan työsuhde on kestänyt 31.3 mennessä. Mikäli työsuhde on kestänyt 31.3 mennessä vähintään yhden vuoden kertyy vuosilomaa 2,5 päivää per työssäolokuukausi. Jos taas työsuhde on kestänyt alle vuoden, kertyy vuosiloman mukaisia lomapäiviä 2 päivää työssäolokuukautta kohden.
Kertyneistä lomapäivistä 24 arkipäivää on sijoitettava lomakaudelle eli aiemmissa kappaleissa mainitulla aikajaksolle 2.5-30.9. Näistä päivistä käytetään nimitystä kesäloma.
Mikäli työsuhde on kestänyt pidempään, tulee vuosilomien pitäminen mahdollistaa ennen seuraavan lomakauden alkua eli 31.3 mennessä. Tästä vuosilomajaksosta käytetään tyypillisesti nimitystä talviloma.
Onko pakko pitää talviloma?
Entä onko talvilomaa tai vuosilomaa pakko pitää? Tätä tiedustellaan toisinaan mutta lain mukaisesti tulee mahdollistaa loman pitäminen lomajaksolla aiemmissa kappaleissa kertomamme mukaisesti, joten loman mahdollistaminen on lakisääteistä.